Kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti Anne Paananen

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti helmikuussa Anne Paananen, 30. Kuljetussuunnittelijan vastuulle kuuluvat kaikki kaupungin kuljetuspalvelut ja niiden suunnittelu, hankinnat, ohjaus ja tiedottaminen. Kuljetussuunnittelija huolehtii mm. kuljetusten kilpailutuksista ja hankinnoista, sopimuksista, koulukuljetuksista, Kyläbussin ja palveluliikenteen toiminnasta sekä Linkki-liikenteen yhteistyöstä. Tärkein ja varmasti vastuullisin ja haasteellisin työ on kaupungin koulukuljetuksista huolehtiminen.
– Vastaanotto täällä on ollut hyvä ja täällä on avuliasta porukkaa. Kuljetussuunnittelijan työ on monipuolinen ja merkityksellinen, ja myös talouspuolta pitää ajatella. Saan myös tehdä eri toimialojen ja koulupuolen kanssa töitä, Anne Paananen sanoo.
– Olen aina utelias katsomaan erilaisia ja uudenlaisiakin vaihtoehtoja. Pitää osata katsoa kokonaisuutta ja taloudellistakin silmää tarvitaan.
Anne Paananen on valmistunut logistiikkainsinööriksi (AMK) vuonna 2019 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Viimeisimmäksi hän työskenteli useita vuosia Postilla rahtiliikenteen puolella.
Äänekoski kylineen on Paanaselle tuttu edellisen työn ansiosta, kuten koko Keski-Suomi. Jyväskylässä asuva Anne Paananen on alun perin kotoisin Viitasaarelta ja sukulaisia asuu Äänekoskella. Vapaa-ajalla Paananen on kova hiihtämään ja pyöräilemään ja penkkiurheilijana hän on intohimoinen hiihdon seuraaja.
Paanasen työhuone löytyy kaupungintalon 2. kerroksesta talous- ja tietohallinnon tiimistä.
Lisätietoja:
Kuljetussuunnittelija Anne Paananen, 040 835 4720, anne.paananen@aanekoski.fi
Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, 0400 115 256, tapani.hamalainen@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 3.3.2025 klo 15:21