Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus.

Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa. Raadin valitsema Vuoden Uusyrittäjä saa 5 000 euron ja yleisön suosikki 2 500 euron rahapalkinnon. Finaalissa kilpailee kuusi suomalaista uusyrittäjää. KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen edustaa Äänekoskea finaalissa. Yritys tarjoaa kansainvälisille markkinoille kilpailukykyisen, hyvillä käyttöominaisuuksilla varustetun energiapuukouran, jonka elinkaarta on saatu pidennettyä patentoidun moduulirakenteen ansiosta.

Sijoittumisella ja erikoistumisella kilpailuetua

KX-Treeshears Oy, eli suomalaisittain KX-energiakoura on yritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy moduulirakenteisia energiakouria. Yritys valmistaa osia itse, ja hyödyntää myös alihankintayhteistyötä sopivien yritysten kanssa. Yritys aloitti liiketoimintansa haastavaan aikaan keväällä 2020 ja on onnistunut kasvattamaan toimintaansa yllättävistä haasteista huolimatta tai osittain myös niiden ansiosta.

Yrityksen tilat sijaitsevat Yrittäjänkadulla Äänekoskella. Yritykselle on tärkeää toimia juuri Äänekosken alueella, sillä paikallinen sähkö on edullista ja erityisesti rahtihinnat ovat selkeästi edullisia alueella. Kätevät liikenneyhteydet kaikkialle mahdollistavat kannattavan liiketoiminnan alueella.

Saumatonta yhteistyötä yritysneuvojalta

Tossavainen korostaa erityisesti Business Äänekosken yritysneuvojan merkittävää apua yrityksen perustamisen eri vaiheissa. Yritysneuvoja Esa Lehmonen on auttanut monipuolisesti toimimalla eräänlaisena valmentajana erilaisten vaihtoehtojen pohtimisessa ja konkreettisesti muun muassa hankkeen suunnittelussa. Myös tila-asiat ja muutto on mietitty yhdessä eri vaihtoehtoja vertailemalla.

Yritysneuvoja ja Vuoden Uusyrittäjä

Mikä on energiakoura?

Moduulirakenteinen energiakoura on suunniteltu muun muassa puiden kaatamiseen, katkomiseen ja kuormaukseen. Energiapuukoura on kaivinkoneeseen liitettävä metsätyön väline, jolla raivataan vesakoita ja harvennetaan metsiä, jotta metsätöiden jäljiltä jäisi siisti lopputulos ja puusta saataisiin kaikki hyöty irti. Kouran avulla kerätään energiapuuta hakelämmitystä varten, eli hyödynnetään pientä puustoa, joka olisi muuten näköhaittana tai poistettava joka tapauksessa.

Äänestä suosikkisi voittoon!

Lisätietoja:

Elinvoimajohtaja Sari Åkerlund

050 598 7447

sari.akerlund@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 26.9.2023

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Sydän-Suomen jätelautakunta tiedottaa: Sako- ja umpikaivolietteiden käsittelylaskutus muuttuu vuonna 2025

Äänekosken Energia Oy hoitaa Äänekosken alueella asumisessa syntyvien lietteiden käsittelyä myös sako- ja umpikaivolietteiden osalta. Nykyisin jätelaki velvoittaa jätehuoltoviranomaista ylläpitämään jäterekisteriä, millä seurataan myös sako- ja umpikaivolietehuoltoa. Jäteviranomaisena toimii Sydän-Suomen jätelautakunta. Jätehuollon muu rekisteri on tällä hetkellä osana jätelautakunnan ja Sammakkokangas Oy:n yhteisesti käyttämää rekisteriä.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella valmistaudutaan TE-palvelujen siirtoon – Palveluissa voi olla vuoden alussa ruuhkaa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia vuoden 2025 alusta. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue tarjoaa lakisääteistä työvoimapalvelua työnhakijoille ja työnantajille Äänekoskella, Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja 1.1.2025 alkaen. Vuoden alussa erilaiset häiriöt, käyttökatkokset ja viivästykset palvelussa ovat mahdollisia.

Yrittäjyyskasvatuksessa katsotaan jo kohti kevään Äänemessuja

Äänekosken yrittäjyyskasvatuksessa on nyt monenlaista meneillään. Äänekosken lukion Joulumaa -myyntitapahtuma pidettiin 12.12.2024 ja lukiolaisten tekemiä hyväntekeväisyysasetelmia on Kokon puutarhan Pop Up -myymälässä myytävänä jouluun saakka. Myös ensi kevään Äänemessuihin valmistaudutaan parhaillaan. Työministeri Arto Satoseen ja pääministeri Petteri Orpoon Äänekosken kaupungin yrittäjyyskasvatus teki vaikutuksen.

H-hetki lähestyy! TE-palvelut siirtyvät kuntiin vuoden alusta

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia vuoden 2025 alusta. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Työllisyysalue tarjoaa lakisääteistä työvoimapalvelua Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella työnhakijoille ja työnantajille 1.1.2025 alkaen.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue aloittaa toimintansa 1.1.2025

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia 1.1.2025 alkaen. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Tarjoamme lakisääteistä työvoimapalvelua Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella työnhakijoille ja työnantajille 1.1.2025 alkaen. Työvoimapalveluilla sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.

Terveisiä päättäjille -tapaamisessa lapsilla oli mahdollisuus kysyä ja vaikuttaa

Viime viikolla vietetyn valtakunnallisen Lapsen oikeuksien viikon Oikeus oppimiseen -teema herätteli myös Äänekoskella aikuisia ja lapsia pohtimaan oppimisen edellytyksiä ja mahdollisuuksia sekä nauttimaan oppimisen ilosta. Äänekoskella aiheen äärelle asetuttiin ainakin Koulunmäen yhtenäiskoululla, jossa Terveisiä päättäjille -tapaamisessa yhdistyi Lapsen oikeuksien viikon sekä samaan aikaan vietetyn Hyvinvointiviikon tärkeimmät tavoitteet: Osallisuus, mahdollisuus vaikuttaa sekä yhdessä tekemisen riemu.

Suolahden uimahallin peruskorjaus on merkittävä investointi Äänekosken liikuntapaikkoihin

Äänekosken kaupunki remontoi Suolahden uimahallin. Uimahalli peruskorjataan, jotta siitä saadaan käyttövarma uimahalli seuraavaksi 30 vuodeksi. Investointi on merkittävä satsaus Äänekosken liikuntapaikkoihin ja se täydentää Suolahden liikuntakeskittymää, johon kuuluu jäähalli, liikuntahalli, kuntosali, frisbeegolfrata, skeittiramppi, tekonurmi, monitoimiareena ja välituntipiha. Peruskorjaus on panostus yhteen lasten ja nuorten sekä ikääntyvän väestön tärkeimmistä liikkumispaikoista. Suolahden uimahalli suljetaan remontin vuoksi 25.11.2024.

Äänekosken kaupungin vuoden 2025 talousarvioesitys valmistui 2,2 miljoonaa euroa alijäämäisenä

Valtionosuusjärjestelmä rokottaa Äänekoskea pahasti. Kaupunginjohtajan esitys ensi vuoden 2025 talousarviosta käsitellään kaupunginhallituksessa 25.11.2024. Talousarvioesitys on 2,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Aikaisempien vuosien kertyneet ylijäämät 7,6 miljoonaa euroa ja kuluvan vuoden ennakoitu ylijäämä 0,6 miljoonaa euroa huomioiden, Äänekosken kaupunki selviää tulevista vaikeista vuosista.

Pääministeri Petteri Orpo kuuli Äänekosken toiveita elinkeinoelämän rakennemuutoksessa: ”Samassa veneessä ollaan”

Pääministeri Petteri Orpo vieraili 18.11.2024 Äänekoskella ja tapasi Metsä Groupin ja Valtran tehtaiden ja henkilöstön edustajia sekä kaupungin johtoa elinkeinoelämän rajuun muutokseen ja yhtiöiden irtisanomisuutisiin liittyen. Mukana oli myös hallituspuolueen Keski-Suomen kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo ja Ville Väyrynen. Valtio ottaa kaikki instrumentit käyttöön tilanteen auttamiseksi.

Kiitos asukasillasta! Äänekosken keskustasta halutaan tehdä yhdessä kauniimpi, viihtyisämpi ja houkuttelevampi

Kiitos kaikille keskustaajaman asukasillan 5.11.2025 osallistujille ja kiitos antoisasta keskustelusta! Mukana asukasillassa Painotalolla oli noin 50 asukasta ja mukana oli myös mm. luottamushenkilöitä, yrittäjiä, nuorisovaltuuston, asukasyhdistyksen ja yrittäjäjärjestön edustajia. Äänekosken keskustasta halutaan tehdä yhdessä kauniimpi, viihtyisämpi ja houkuttelevampi. Toiveissa on lisätä myös yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia!

Äänekosken kaupunki otti käyttöön työsuhdepyöräedun - Sähköpyörä lisää liikuntaa arjessa ja säästää bensaa

Äänekosken kaupunki on ottanut tänä syksynä käyttöön työsuhdepyöräedun. Liikuntavahtimestari Raine Viander tarttui tilaisuuteen heti, kun se oli mahdollista. Viander kokeili aiemmin kaupungin lainattavaa sähköpyörää ja innostui sen myötä oman pyörän hankinnasta. Viander on ollut tyytyväinen sähköpyöräänsä ja liikunnan määrä arjessa on lisääntynyt. Samalla säästyy bensaa.

Äänekosken kaupunki tekee kaikkensa alueen elinkeinoelämän rajussa muutoksessa

Äänekosken synkät uutiset jatkuivat tänään 11.10.2024, kun Valtra ja ACGO kertoivat aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat teknologiateollisuuden toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluvia henkilöitä. Neuvottelut koskevat yhteensä 100 työtehtävää Suomessa. Suolahden tehtaalla vähennys koskee noin 60 toimihenkilötyöpaikkaa. Valtralla työskentelee Suolahden traktoritehtaalla kaikkiaan noin 1 300 henkilöä. Syynä muutosneuvotteluille on markkinoiden muutos ja yhtiön uudet toimintatavat. Olemme äärimmäisen huolissamme asukkaittemme työpaikoista ja tulevaisuudesta, jos irtisanomiset toteutuvat.

Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä nuoria varten - ”Rakennamme tätä kaupunkia nuorille”

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä tulevaisuutta eli Äänekosken nuoria varten. Taloon muutti alkuviikosta kaupungin omaa henkilöstöä. Samassa paikassa tekevät töitä nyt etsivän ja liikkuvan nuorisotyön, nuorten työpajatoiminnan sekä kotoutumista edistävien palveluiden väkeä. Opetus- ja kasvatustoimi on todella kiitollinen uusista, upeista tiloista, joissa tehdään nyt työtä Äänekosken nuorten eteen.

Äänekosken kaupungin hakkuualueiden liito-oravatilanne on selvitetty keväällä: ELY:n mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa

Mediasta saatujen tietojen mukaan Keskisen Suomen liito-oravayhdistys ry on tehnyt rikosilmoituksen metsäyhtiön hakkuista Äänekoskella. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan ja selvittää, hakkasiko Stora Enso metsää liito-oravien pesimäalueelta. Hakkuualueen omistaa Äänekosken kaupunki. Äänekosken kaupunki teki kyseisellä Sikopuron alueella Suolahdessa useita maastotarkastuksia keväällä 2024 ennen hakkuita, eikä merkkejä liito-oravasta löytynyt. Keski-Suomen ELY-keskus teki hakkuiden jälkeen kesällä 2024 maastokatselmuksia ja niiden mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joten luonnonsuojelulakia ei rikottu.

Murskaustyö aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa Suolahden keskustassa

Äänekosken kaupunki purkaa parhaillaan entistä Suolahden Asemakadun koulua. Syksyn aikana Asemakadun koululla tullaan murskaamaan betonia ja tiiltä, mikä aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa sekä tärinää. Pyrimme vähentämään kaikessa toiminnassamme asukkaille ja ympäristölle aiheutuvaa haittaa. Säästämme luonnonvaroja hyödyntämällä myöhemmin infrarakentamisessa koulurakennuksen purettua ja murskattua betonia ja tiiltä.

Laaja-alainen johtaja Niina Rautanen tuli taloon

Filosofian maisteri Niina Rautanen, 34, aloitti elokuun alusta opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän jäädessä eläkkeelle. Rautanen toimi ennen valintaansa hetken aikaa Koskelan toiminnanjohtajana ja rehtorina, ja sitä ennen mm. kahden kunnan yhteisen Wiitaunionin sivistystoimen toimialajohtajana. Rautanen on koulutukseltaan musiikkipedagogi ja musiikkitieteilijä. Hänellä on vankka kokemus erilaisista hallinnon töistä ja yliopisto-opinnoissaan hän on suuntautunut koulutusjohtamiseen.

Äänekosken kaupungin ja Kiinteistönhoidon yhteinen ponnistus on tuonut miljoonasäästöt

– Kuluvan valtuustokauden alussa Äänekosken luottamushenkilöt tekivät rohkean päätöksen, kun strateginen kumppanuus -toimintamalli otettiin käyttöön kaupungin ja Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n yhteistyössä. Kumppanuuden tavoitteena oli säästää miljoona euroa valtuustokauden aikana, mutta jo tähän mennessä säästöä on saatu 1,36 miljoonaa euroa ja enemmänkin. Työn laatu on parantunut, luottamus on kasvanut ja työn tekeminen tehostunut. Ja ennen kaikkea paremmalla yhteistyöllä tuotamme asukkaillemme parempaa palvelua, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tahtotilaa vähäpäästöisyyteen on, mutta siihen tarvitaan yhteistyötä

Ympäristöministeriön ja Äänekosken kaupungin rahoittama Resurssiviisas Äänekoski - Vähäpäästöinen tieliikenne -hankkeen tulokset ovat valmiit. Selvityksen tavoitteena on saada liikenteen päästöjä vähennettyä. Alueen toimijoilla on tahtotila saada liiketoimintansa hiilineutraaliksi ja tankkausinfrastruktuuria tarvitaan lisää. Selvityksessä lisättiin alueen toimijoiden eli yritysten, joilla on raskasta liikennettä, sekä vähäpäästöisten polttoainejakelijoiden vuoropuhelua, sekä selvitettiin kaupungin vaikutusmahdollisuuksia.

Arviointikertomus: Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat hyvässä kunnossa

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2024 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023. Arviointikertomus osoittaa, että Äänekosken kaupungin toiminta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa ja valtakunnallisesti on eletty haastavien olosuhteiden keskellä. Raportti tuo esiin kaupungin onnistumisia, mutta myös joitakin kehitettäviä osa-alueita ja tunnistettuja riskejä. Erityisen positiivista on, että tarkastuslautakunta on kuunnellut myös nuorten arvokkaita näkemyksiä kaupungin yhteiseen päätöksentekoon.

Vuoden 2025 alusta työnantajat saavat palvelua Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelta - Tervetuloa infotilaisuuteen!

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palveluiden siirtyminen kunnille on merkittävä ja uusi lakisääteinen tehtävä. Tavoitteena on edistää tehokkaasti työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista! Järjestämme uudistuksesta kaikille avoimet, samansisältöiset infotilaisuudet ti 4.6. ja ke 5.6.2024 klo 10 etäyhteyksin. Myös alueen yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Karhunlähteen päiväkoti täyttää 50 vuotta

Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.