Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen valmistelu

Pankkisilta.
Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palveluiden siirtyminen kunnille on merkittävä ja uusi lakisääteinen tehtävä. Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski ovat perustaneet kuntien yhteisen Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen, jonka vastuukuntana on Äänekosken kaupunki. 

TE-palveluista tulee kunnan palveluita 1.1.2025 

Ensi vuoden alusta lähtien TE-palvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi ja valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Työvoimapalveluista tulee osa kunnan peruspalveluja, samaan tapaan kuin esimerkiksi sivistys- tai yhdyskuntarakentamiseen liittyvät palvelut. 

Työvoimapalvelujen avulla sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen. Järjestämme työvoimapalvelut yhdessä vastuukunta Äänekosken sekä Hankasalmen, Kannonkosken, Karstulan, Kinnulan, Kivijärven, Konneveden, Kyyjärven, Laukaan, Pihtiputaan, Saarijärven, Uuraisten ja Viitasaaren kanssa ja muodostamme Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen.  

Mitä muutos tarkoittaa? 

Jos olet jo TE-palvelujen tai kuntakokeilun asiakas, sinun ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa. Tiedotamme mahdollisista muutoksista tällä sivustolla ja otamme sinuun yhteyttä tarvittaessa myös henkilökohtaisesti.  

Töitä tai työntekijöitä hakiessasi sinun tulee kirjautua aina Työmarkkinatorille, joka toimii töiden ja tekijöiden kohtaamispaikkana. Työmarkkinatorilta löydät työelämään liittyvää tietoa, palveluita ja avoimia työpaikkoja. Kun kirjaudut Työmarkkinatorille, pääset luomaan esimerkiksi työnhakuprofiilin tai työpaikkailmoituksen. Työmarkkinatorilta löydät myös kattavasti ohjeita asiointia varten. 

Huomaathan, että Työmarkkinatori.fi -sivustolla on käyttökatko ajalla 30.12.2024 klo 8 - 2.1.2025 klo 8. Mahdolliset vuodenvaihteen asiat kannattaakin hoitaa hyvissä ajoin. 

Jos olet jo TE-palvelujen tai kuntakokeilun asiakas, sinun ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa. Tiedotamme mahdollisista muutoksista työllisyysalueen ja kuntien verkkosivuilla ja otamme yhteyttä tarvittaessa myös henkilökohtaisesti.  

Mikäli tarvitset työvoimapalvelua ensimmäistä kertaa, voit ensi vuoden 2025 alusta aina kääntyä oman kuntasi puoleen ja me autamme ja ohjaamme sinua eteenpäin. Lisätietoa ja ohjausta työnhakuun tai työntekijöiden rekrytointiin saat oman kuntasi palvelupisteestä, työllisyysalueen vastuukunnan Äänekosken kaupungin verkkosivuilta tai Työmarkkinatorilta.  

Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut eli TE-palvelut siirretään kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palvelujen siirtoa on valmisteltu yhteistyössä ministeriöiden, TE-palvelujen, ELY-keskusten, KEHA-keskuksen, kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Uudistuksen keskeinen tavoite on tuoda palvelut lähemmäksi asiakkaita. Kunnat voivat helpommin tarjota asiakkaille kohdennettuja ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia palveluja. Tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. TE-palveluiden tehtävänä on tarjota asiakkaille työnhakua ja työllistymistä sekä yritystoimintaa tukevia palveluja.

Vuoden 2025 alusta lähtien kunnilla on kokonaisvastuu maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisestä. Kunta huolehtii jatkossa sekä työnhakijoina että esimerkiksi kotona lapsia hoitavien maahanmuuttajien kotoutumisesta. Tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajien pääsyä työelämään.

Usein kysytyt kysymykset

Lue lisää täältä usein kysytyistä kysymyksistä ja vastauksista TE-uudistuksesta

Pohjoiseen Keski-Suomeen 13 kunnan yhteinen työllisyysalue

Keski-Suomessa työ- ja elinkeinopalveluiden uudistuksen valmistelua on tehty kolmella työllisyysalueella. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella, Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueella sekä Jyväskylä-Muuramen työllisyysalueella.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen perustamistyötä on tehty 13 kunnan kesken tiiviissä yhteistyössä Äänekosken kaupungin vetovastuulla. Vastuukuntana Äänekoski vastaa yhteistoiminnan hallinnosta, palveluiden järjestämistä, tuottamisesta ja organisoinnista. Kaikissa 13 kunnassa valtuustot hyväksyivät työllisyysalueen perustamiseen liittyvän kuntien välisen sopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman syksyllä 2023. Valtioneuvosto hyväksyi Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen 22.3.2024.

Yhteystiedot ja palvelupisteet 1.1.2025 alkaen

Ensi vuoden alusta alkaen asioit oman kuntasi palvelupisteessä TE-toimiston sijaan. TE-palvelut siirtyvät kuntiin 1.1.2025 alkaen. 

Saat palvelua ajanvarauksella omasta kunnastasi. Työllisyysalueelle tulee uudet yhteystiedot, lisäksi oma yhteyshenkilösi ja asiointipaikka saattavat vaihtua muutoksen yhteydessä.  

Työnhakijoiden ja työnantajien palvelunumeroissa ja palveluissa voi esiintyä ruuhkaa tammikuun alussa. Tämän vuoksi paikan päälle palvelupisteisiin ei kannata tulla vuoden ensimmäisinä päivinä, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta. Paras tapa hoitaa työnhaun asioita on jättää yhteydenottopyyntö Asiointi -verkkopalvelussa.

Verkossa voit asioida Työmarkkinatorilla Asiointi -verkkopalvelussa, jossa voit jättää yhteydenottopyynnön. Ilmoita muutoksista työnhaussasi Asioinnissa, esimerkiksi jos aloitat uuden työn, opinnot tai jäät vanhempainvapaalle tai eläkkeelle.

Huomaathan, että Työmarkkinatori.fi -sivustolla on käyttökatko ajalla 30.12.2024 - 2.1.2025 klo 8. Mahdolliset vuodenvaihteen asiat kannattaakin hoitaa hyvissä ajoin! 

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen yhteystiedot 1.1.2025 alkaen:

Tiedot työvoimapalveluista löydät oman kuntasi verkkosivuilta sekä pohjoisenkeskisuomentyollisyysalue.fi-sivuilta. 

Työnhakuun liittyvissä asioissa voit ensisijaisesti asioida Työmarkkinatori.fi -sivuilla Asiointi-palvelussa. Huomaathan, että palvelussa on käyttökatko 30.12.2024 klo 8 - 2.1.2024 klo 8!

Tavoitat meidät puhelimitse 1.1.2025 alkaen:

  • Työnhakijapalvelut: 040 757 1653 (arkisin ma-pe klo 9-15)
  • Työnantajapalvelut: 040 484 1020 (arkisin ma-pe 9-15)

Sähköpostitse tavoitat meidät 1.1.2025 alkaen:

  • Henkilöasiakkaat: tyollisyysalue@aanekoski.fi     
  • Työnantajat: tyonantajat@aanekoski.fi

Palvelemme sähköpostitse yleisissä asioissa, mutta omaan työnhakuun liittyvissä, henkilötietoja sisältävissä asioissa asiointikanavina toimivat Työmarkkinatorin sähköinen Asiointi -palvelu, puhelinpalvelu sekä tapaaminen ajanvarauksella.

Palvelupisteet 1.1.2025 alkaen, vain ajanvarauksella:

  • Äänekosken kaupunki, Kaupungintalo, Hallintokatu 4 (päätoimipiste, myös ilman ajanvarausta), 44100 Äänekoski
  • Laukaan kunta, Kiin. Oy Laukaan Virastosydän, Arwidssonintie 15–17, 41340 Laukaa 
  • Saarijärven kaupunki, Kaupungintalo, Sivulantie 11, 43100 Saarijärvi 
  • Viitasaaren kaupunki, Kunnantalo, Keskitie 10, 44500 Viitasaari 
  • Hankasalmen kunta, Kunnan omistama toimistorakennus, Kuuhankavedentie 24–26, 41500 Hankasalmi 
  • Kannonkoski, Kunnantalo, Järvitie 1, 43300 Kannonkoski 
  • Karstula, Kunnantalo, Virastotie 4, 43500 Karstula 
  • Kinnula, Kirjasto, Keskustie 27, 43900 Kinnula
  • Kivijärvi, Virastotalo, Virastotie 5 A, 43800 Kivijärvi 
  • Konnevesi, Kunnantalo, Kauppatie 25, 44300 Konnevesi 
  • Kyyjärvi, Kunnantalo, Kivirannantie 4, 43700 Kyyjärvi 
  • Pihtipudas, Kunnantalo, Keskustie 9, 44800 Pihtipudas 
  • Uurainen, Kunnanvirasto, Virastotie 4, 41230 Uurainen

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluejohtaja ja lautakunnan esittelijä on Tiina Mäenpää, määräaikaisena projektijohtajana toimii Äänekosken kaupungin työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen, valmistelun projektikoordinaattoreina vuoden 2024 loppuun saakka toimii Merja Sihvonen, Anja Rein ja Reetta Uusitalo

Kuntien yhteisenä toimielimenä työllisyyspalvelujen järjestämiseksi toimii Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta, joka on sijoitettu Äänekosken kaupungin organisaatioon.

Valtion TE-palveluiden henkilöstöä siirtyy noin 65 työntekijää liikkeenluovutuksessa vastuukuntaan Äänekoskelle vuoden 2025 alusta alkaen. Äänekosken kaupungilla työskentelee noin 750 työntekijää, joista työllisyysalueella tulee työskentelemään noin 70 henkilöä. 

Työllisyysalueen tehtävä: Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen tehtävänä on tuottaa Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023), työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta annetussa laissa (383/2023), työllistymisen monialaisesta edistämisestä annetussa laissa (381/2023), työttömyysturvalaissa (1290/2002), kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (681/2023) työvoimaviranomaiselle määrätyt tehtävät.

Työllisyysalueen tavoite: Asiakkaalle tarjotaan palveluja, jotka parhaiten turvaavat osaavan työvoiman saatavuutta ja edistävät henkilöasiakkaan työllistymistä avoimille työmarkkinoille sekä edistävät yritystoiminnan käynnistämistä. 

Järjestämissuunnitelma (pdf)

Sopimus Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueesta (pdf)

Voit seurata valmistelua myös sosiaalisessa mediassa tunnuksella #TyöllisyysPohjoinenKS .

Tiedotteet: 

Uutiskirjeet:

Lisätietoja:

Työllisyysaluejohtaja
Tiina Mäenpää
040 159 2610
tiina.maenpaa@aanekoski.fi

Projektijohtaja
Riikka Hytönen
040 194 6100
riikka.hytonen@aanekoski.fi

Projektikoordinaattori
Anja Rein
040 357 5090
anja.rein@aanekoski.fi

Projektikoordinaattori 
Merja Sihvonen
040 677 2151
merja.sihvonen@aanekoski.fi

Projektikoordinaattori
Reetta Uusitalo
040 543 9512
reetta.uusitalo@aanekoski.fi

TE-palvelut 2024 -uudistus (TEM)

TE-palvelut 2024 -uudistus (Kuntaliitto)

Työ ja yrittäminen