Kulttuurikeskus Painotalo

Os. Kalevankatu 2, 44100 Äänekoski.
Äänekosken keskustassa sijaitseva Kulttuurikeskus Painotalo palvelee monenlaisia tapahtumajärjestäjien tarpeita. Vuonna 2022 remontoidussa talossa on kaksi esittävän taiteen tilaa. Ison salin nousevaan katsomoon mahtuu 210 ihmistä, ja sali on muunnettavissa jopa 600 ihmisen yleisötilaisuuksia varten. Mikkosalissa on sähköisesti sisään- ja ulosvedettävä nouseva katsomo 108 henkilölle. Sali on vuokrattavissa tapahtumia varten.
Painotalon Iso sali sopii mm. konserteille, tanssiesityksille, messuille sekä juhlatilaksi. Ison salin nousevaan katsomoon mahtuu 210 ihmistä, ja sali on muunnettavissa jopa 600 ihmisen yleisötilaisuutta varten. Enimmäiskapasiteetti istumapaikalliselle tilaisuudelle on 260 paikkaa. Salin varustukseen kuuluu mm. kiinteä 10 x 5 m valkokangas, videotykki sekä flyygeli. Salin ääni- ja valotekniikasta lisätietoja alla.
Tavanomaisissa asetuksissaan Ison salin katsomon takana on noin 300 neliön tila, joka soveltuu esimerkiksi seminaarin yhteydessä työpajojen, kahvitusten tai ruokailujen järjestämiseen (huomioiden, että salissa ei ole omaa keittiötä). Ison salin takaosassa on siirrettävät pöydät ja istuimet jopa 120 henkilölle.
Talossa on myös pienempi Mikkosali, jossa on 108-paikkainen nouseva ja sisään vedettävä katsomo. Mikkosalissa on noin 5 x 3 m valkokangas ja videotykki. Salin ääni- ja valotekniikasta lisätietoja alla.
Painotalon yleisöaulassa on pieni keittiönurkkaus, joka on käytettävissä kahvitusten järjestämiseen yleisötapahtumien yhteydessä. Kahvionurkkauksen varusteisiin kuuluu kahviastioasto, tarjoiluastioita, kahvinkeitin, vedenkeitin, liesi ja uuni.
Tarkempia tietoja salien ääni- ja valotekniikasta löytyy alla olevista linkeistä.
Painotalolla on myös tanssin harjoitustoimintaan tarkoitettu tanssisali.
Kulttuurikeskus Painotalo on esteetön ja talossa on myös tilava hissi.
Tiedustelut:
kulttuuri@aanekoski.fi 040 194 7982
Lisätietoja tapahtumajärjestäjille:
Kaupungin tilojen käyttömaksut
Avoinna
Vakiokäyttövuorot, tilaisuudet
Osoite
Kalevankatu 2
44100 Äänekoski
Yhteystiedot
040 194 7982
kulttuuri@aanekoski.fi
Vakiokäyttövuorot
Painotalon vakiokäyttövuorot myönnetään vuodeksi eteenpäin keväisin tapahtuvan haun jälkeen. Pysyvien vuorojen myöntämisen jälkeen kulttuuritoimi vuokraa tilaa konsertti- ja muuhun toimintaan varausjärjestyksessä.
Hakemukset
Painotalon käyttöaikoja jaettaessa etusijalla ovat yksittäiset kulttuuritapahtumat. Vuorot haetaan tilojen käyttövuorohakemuksella, johon voi tarvittaessa lisätä liitteitä. Muulla tavoin tulleita hakemuksia ei käsitellä.
Tilojen käyttövuorohakemus (täytä ja tulosta)
Hakemukset toimitetaan sähköpostilla, ainoastaan allekirjoitettuna skannattuna liitetiedostona, osoitteeseen: kulttuuri@aanekoski.fi. Toinen vaihtoehto on postittaa hakemus osoitteeseen: Äänekosken kaupunki, Kulttuuritoimi, Kalevankatu 2, 44100 Äänekoski

