Monialainen yhteispalvelu Äänekoskella(TYP)
TYP on hyvinvointialueen, Kelan, kuntakokeilun sekä TE-toimiston yhteinen palveluverkosto, jossa toimijat yhdessä auttavat työnhakijoita työllistymään tai sijoittumaan palvelutarpeiden mukaisiin palveluihin työllistymisen edistämiseksi.
Äänekoskella toimii työnhakija asiakkaan asiointipisteen mukaisesti kaksi TYP verkostoa.
Kuntakokeilun asiakkaita palvelee Jyväskylän seudun TKK TYP. Jyväskylän seudun TKK TYP:iin kuuluvat Äänekosken, Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen kuntakokeilun asiakkaat.
TE-toimiston asiakkaita palvelee Keski-Suomen eteläinen TYP-verkosto, joka toimii 16 kunnan alueella: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Konnevesi, Kuhmoinen, Laukaan, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski.
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
TYP-palvelu on tarkoitettu työttömille työnhakijoille, joiden työttömyys on pitkittynyt tai on vaarassa pitkittyä. Lain (1369/2014) mukaan monialaisen yhteispalvelun tarve arvioidaan, kun työtön on:
- saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella;
- täyttänyt 25 vuotta ja hän on ollut työtön yhtäjaksoisesti 12 kuukautta; tai
- alle 25-vuotias ja hän on ollut työtön yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta.
Mitä TYP:issä tapahtuu?
Asiakkuus alkaa, kun työnhakija kutsutaan henkilökohtaiseen tapaamiseen. Jokaisen palveluun ohjautuvan kanssa tehdään työllistymistä edistävä monialainen työllistymissuunnitelma, jossa työllistymisen lisäksi arvioidaan muiden palvelujen tarve. Näitä voivat olla esim. työvoimapalvelut, sosiaalipalvelut, terveydenhoito ja kuntoutuspalvelut. Palvelusuunnitelman etenemistä seurataan säännöllisesti. TYP:ssä asioidaan ajanvarauksella yhdessä sovituin tavoin.
LISÄTIETOA:
Työllisyyspalveluiden neuvonta työnhakijoille puh. 040 757 1653. Puhelinpalvelu avoinna ma-pe klo 9-15 (huom. poikkeavat aukioloajat juhlapyhien yhteydessä). Sähköposti: tyollisyys@aanekoski.fi