Aurora Hentunen Quintet
Milloin
To 2.11.2023
klo 19
Missä
Painotalo, Mikkosali
Kalevankatu 2
44100 Äänekoski
Mitä
Musiikki
Kenelle
Opiskelijat, matkailijat, kuntalaiset
Järjestäjä
Äänekosken kaupunki / Kulttuuritoimi
0401947982
Lisätietoja järjestäjän verkkosivuilta
Sähköposti: kulttuuri@aanekoski.fi
Aurora Hentunen Quintet esiintyy Painotalon Mikkosalissa to 2.11. klo 19. Vuonna 2017 perustettu Aurora Hentunen Quintet on noussut muutamassa vuodessa pohjoismaisen jazzmusiikin kärkeen ja yhdeksi mielenkiintoisimmista kotimaisista jazzyhtyeistä.
Modernia suomalaista jazzia soittava yhtye julkaisi Second Spring -debyyttialbuminsa keväällä 2018 ja toisen albuminsa Frost elokuussa 2019. Pianisti-säveltäjä Aurora Hentusen lisäksi kokoonpanossa soittavat trumpetisti Joona Kilponen, basisti Veli-Matti Silanterä sekä rumpali Ville Luukkonen. Aiemmin kvartettina tunnettu yhtye on ottanut vahvistuksekseen saksofonisti Ukko Heinosen. Heinonen on ollut jo aiemmin mukana yhtyeen Frost-albumin raidoilla ja keikoilla.
Yhtye keikkailee aktiivisesti ympäri Eurooppaa ja laajentaa toimintaansa parhaillaan myös big band -musiikkiin Hentusen tehdessä tilaustöitä mm. Lappeenranta Big Bandille ja Jyväskylä Big Bandille. Yhtye tekee säännöllisesti yhteistyötä myös muiden muusikoiden kanssa antaen musiikissaan tilaa uusille vaikutteille ja sävyille, etsien jatkuvasti uusia tapoja sovittaa vanhaa musiikkiaan ja luoda uutta.
Aurora Hentunen Quintetin musiikissa kuuluvat soittajien persoonat rikkaana ja monipuolisena kokonaisuutena. Tunnelma liikkuu kappaleiden mukana tarinasta toiseen, herkistä pohjoisen sävelistä syviin ja tummiin aaltoihin, hyytäviltä Lapin tuntureilta kiireisille Amsterdamin kujille. Uudessa musiikissa keskitytään myös pandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamiin kokemuksiin, yksinäisyyteen ja toivoon.
Konsertin kesto n. 1 h 50 min. (sis. väliajan)
Liput ennakkoon alk. 22 € tiketti.fi
https://www.tiketti.fi/aurora-hentunen-quintet-painotalo-aanekoski-lippuja/91895
ja tuntia ennen ovelta 25 €, mikäli jäljellä
Kaikki Äänekosken 9-luokkalaiset pääsevät konserttiin maksutta esittämällä K9-kortin.