Harjoitteluun perhekeskukseen ja nuorisopalveluihin

Harjoitteluun perhekeskukseen ja nuorisopalveluihin

Tälle sivulle on koottu Äänekosken kaupungin perhekeskuksessa ja nuorisopalveluissa suoritettaviin työharjoittelu- ja työelämän tutustumisjaksoihin, ja työkokeiluihin suorittamiseen liittyviä usein esitettyjä kysymyksiä

Minkälaisia tehtäviä perhekeskuksessa ja nuorisopalveluissa on?

Harjoittelijoiden tehtäviä perhekeskuksessa ja nuorisopalveluissa ovat pääsääntöisesti nuorten sekä lasten ja perheiden ohjaamiseen ja tukemiseen liittyviä asiantuntijatehtäviä. Välineitä ohjaamisessa perinteisen nuorisotaloissa tehtävän nuorisotyön lisäksi ovat esimerkiksi liikunta, musiikki, kädentaidot yms. Harjoittelijat osallistuvat myös verkostotyöhön sekä suunnitteluun ja kehittämiseen.

Harjoittelijat työskentelevät pääsääntöisesti perhekeskuksessa, nuorisotaloissa, ja leireillä.

 Milloin perhekeskukseen ja nuorisopalveluihin otetaan harjoittelijoita?

Harjoittelijoita perhekeskuksessa ja nuorisopalveluissa on pitkin vuotta. Toimintakaudet ajoittuvat väleille tammikuu–kesäkuu sekä elokuu–joulukuu. Harjoittelijalla on aina harjoittelun ohjaaja. Harjoittelusta ei makseta palkkaa tai palkkioita perhekeskuksen ja nuorisopalveluiden toimesta.

Minkälaisia harjoittelijoita perhekeskuksessa ja nuorisopalveluissa on ollut?

Harjoittelija on tyypillisesti nuoriso-, kulttuuri-, liikunta tai sosiaalialaa opiskeleva henkilö. Työkokeilussa ja työharjoittelussa on ollut myös tutkintoon valmistuneita yhteisöpedagogeja, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajia. Työelämään tutustumassa on ollut yläkouluikäisiä.

Harjoittelun kesto vaihtelee oppilaitoksesta ja harjoittelun teemasta riippuen yhdestä viikosta aina kuuteen kuukauteen asti.

Miten päästä harjoitteluun perhekeskukseen ja nuorisopalveluihin?

Ensimmäinen sääntö on olla ajoissa liikkeellä! Yhteydenottosi ja harjoittelun aloittamisen välissä on oltava vähintään kuukausi aikaa. Haluamme tarjota harjoittelijalle parhaan mahdollisen hyödyn harjoittelusta ja siksi haluamme myös sinun valmistautuvan harjoitteluusi huolella ennakkoon. Toinen sääntö on, että haet itse harjoittelupaikkaa! Opettajasi, vanhempasi, valmentajasi jne. ei ole tulossa tekemään harjoittelua puolestasi, joten he eivät myöskään voi hakea harjoittelupaikkaa puolestasi. Ole reipas ja oma-aloitteinen!

Mikäli täytät yllä mainitut kriteerit, voit siirtyä sähköisen hakulomakkeen täyttöön. Huomioithan kuitenkin vielä alla olevat vinkit hakemukseen liittyen!

Yksityiskohtaiset harjoittelijapaikat julkaistaan myös yleensä tällä sivulla. Seuraa ilmoittelua ja hae suoraan avoimiin tehtäviin ilmoituksessa annettujen ohjeiden mukaisesti.

Mitä hakemuksessa olisi hyvä kertoa?

Hyvästä hakemuksesta ja ansioluettelosta vastaanottaja saa nopeasti yleiskäsityksen opinnoistasi ja työkokemuksestasi sekä osaamisestasi ylipäätään.