Harrastusapurahan hakeminen

Äänekosken kaupungin harrastusapuraha on tarkoitettu ensisijaisesti perheille, joissa lasten harrastustoimintaan osallistuminen on perheen taloudellisen tilanteen vuoksi hankalaa. Tämän sivun lopusta löydät sähköisen lomakkeen tai tulostettavan paperilomakkeen, jolla voit hakea harrastusapurahaa.

Apurahaa voi hakea lapsille ja nuorille minkä tahansa organisaation järjestämään harrastustoimintaan. Apurahan myöntäminen on harkinnanvaraista, ja sen myöntämiseen voivat vaikuttaa perheen mahdollisuudet saada taloudellista tukea muualta esimerkiksi sosiaalipalveluista. 

Perhe voi saada apurahan valitsemaansa lapsen tai nuoren jäsenyyteen/seuran vuosimaksuun, tai esim. soitin- ja välinevuokriin. Perheelle myönnettävä apurahan suuruus on yksilökohtainen ja tarveharkintainen. Perhe voi hakea apurahaa yhdelle tai useammalle lapselle.

Harrastusapuraha jaetaan monitoimijaisen tiimin ohjauksen ja arvion kautta. Apurahahakemukset osoitetaan perhekeskuksen varhaisen tuen ohjaajalle.

Harrastusapurahaa voivat hakea:

  • lapsen tai nuoren huoltaja
  • lapsen tai nuoren työntekijä (esim. opettaja, nuorisotyöntekijä, perhetyöntekijä) yhdessä perheen kanssa.

Lisätiedot ja tiedustelut:

Perhekeskuskoordinaattori
Petri Oinonen
0400 115 190
petri.oinonen@aanekoski.fi

Perhekeskuksen varhaisen tuen ohjaaja
Jaana Puumala
040 842 2191
jaana.puumala@aanekoski.fi

Lue lisää harrastusapurahasta

Lomakkeen täyttäminen vaatii kirjautumisen. Voit kirjautua pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Kirjaudu

Lapsiperheet