Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Lapsi kirjoittaa.
Aamu- ja iltapäivätoiminta on oppituntien ulkopuolista kerhotoimintaa, joka on suunnattu peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan sekä muiden vuosiluokkien erityiseen tukeen oikeutetuille oppilaille.

Toiminta tarjoaa koululaiselle monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa. Toiminta on maksullista ja se sisältää ohjatun toiminnan lisäksi iltapäivällä tarjottavan välipalan.

Äänekosken kaupunki järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa Hietaman, Honkolan, Koiviston, Konginkankaan ja Sumiaisten kouluilla. Lisäksi kaupunki järjestää Koulunmäen ja Suolahden yhtenäiskouluilla erityisryhmien aamu- ja iltapäivätoimintaa. 

Hakemus Äänekosken kaupungin ja Koskelan aamu- ja/tai iltapäivätoimintaan 

Koskelan Setlementti ry järjestää koululaisten aamu- ja/tai iltapäivätoimintaa Äänekosken keskustaajamassa ja iltapäivätoimintaa Suolahdessa.

Lue lisää Koskelan Setlementin sivuilta

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ja loma-ajan hoidon toimintasuunnitelma

Koskelan Setlementti ry järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa Äänekosken keskustaajamassa ja iltapäivätoimintaa Suolahdessa.

Äänekosken kaupunki järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa Hietaman, Honkolan, Koiviston, Konginkankaan ja Sumiaisten kouluilla. Lisäksi kaupunki järjestää Koulunmäen ja Suolahden  yhtenäiskouluilla erityisryhmien aamu- ja iltapäivätoimintaa. 

Äänekosken kaupunki ei lähtökohtaisesti järjestä aamupäivätoimintaa. Mikäli lapsi tarvitsee aamupäivätoimintaa, järjestetään se päiväkodissa tapahtuvana aamuhoitona.

Koulunmäen ja Suolahden yhtenäiskoulujen erityislasten iltapäivätoimintaryhmissä olevien lasten kohdalla aamupäivätoiminta järjestetään em. yksiköissä siten, että edellytyksenä on erityisen tuen päätös. Aamupäivätoimintaan osallistuminen ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Toimintaa järjestetään iltapäivisin koulun päättymisestä klo 17.00 asti.

Toiminnasta laskutetaan huoltajia seuraavasti 1.11.2023 alkaen:

Toiminta Osallistuminen 10 päivää tai vähemmän / kk   Osallistuminen 11 päivää tai enemmän / kk
Aamupäivä- ja/tai iltapäivätoiminta (3 h tai vähemmän) 60 €/ kk 120 € /kk
Aamu- ja/tai iltapäivätoiminta (4h tai vähemmän )   80 € / kk 160 € / kk
Aamu- ja/tai iltapäivätoiminta (yli 4 h päivässä)  90 € / kk 180 € / kk

Lukuvuoden päättyessä mahdollisesti kesäkuun puolelle sijoittuvista toimintapäivistä ei peritä maksua.

Jos perheestä osallistuu toimintaan useampi lapsi, laskutetaan ensimmäisestä täysimääräisesti ja seuraavista 50% maksu.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksusta vapauttaminen

Opetus- ja kasvatuslautakunta 28.09.2023 § 54 mukaan maksujen kohtuullistamisen kriteerinä käytetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain tulorajoja, jotka kytkeytyvät perheen henkilömäärään ja kaikkiin tuloihin.

Huoltajat hakevat maksun vapautusta lomakkeella, joka täytetään ja tulostetaan alla olevan linkin takaa (ei sähköistä hakua).

Hakemus aamu- ja iltapäivätoiminnan maksusta vapauttamiseksi

Maksuhuojennus huomioidaan sen kuukauden alusta, jona hakemus ja liitteet on toimitettu opetustoimistoon.

Ilman liitteitä tulevia hakemuksia ei käsitellä.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuhuojennusrajat 1.8.2024 alkaen

Perhekoko
Asiakasmaksu -100% (bruttoraja €/kk)
2
4 066 €
3
5 245 €
4
5 956 €
 5 6 667 €
 6 7 376 €

Kun perhekoko on yli 6, perheen vähimmäistulorajoihin lisätään 275 euroa. Esimerkiksi jos perheessä on 8 henkilöä, lisätään 2x275 euroa eli 550 euroa.

Maksuvapaus myönnetään, jos perheen tulot alittavat maksuttoman päivähoidon tulorajan tai perhe saa toimeentulotukea tai lastensuojelun/sosiaalityöntekijän lausunnolla.

Perheen koossa otetaan huomioon yhteistaloudessa elävät avio- ja avopuolisot sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alle 18-vuotiaat lapset. Tarvittaessa tiedot tarkastetaan väestötietojärjestelmästä.

Jos perheen tuloissa (+/- 10%) tai perheen koossa tapahtuu olennaisia muutoksia, on muutosilmoitus uusien liitteiden kanssa toimitettava välittömästi laskutuksesta vastaaville henkilöille. Maksu tarkistetaan pääsääntöisesti muutosta seuraavan kuukauden alusta lukien.

Asiakasmaksua vapautettaessa tuloina otetaan huomioon samassa taloudessa elävän lapsen, vanhemman tai muun huoltajan sekä hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, otetaan kuukausituloina huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Veronalaisena tulona voidaan ottaa huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut vastaavat veronalaiset tulot korotettuina niillä prosenttimäärillä, jotka Verohallinto vahvistaa vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteista.

Palkkatuloon lisätään lomaraha noin 5 prosenttia.

Tulona ei oteta huomioon lapsilisää, vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukaista etuutta, kansaneläkelain (568/2007) mukaista lapsikorotusta, asumistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa, aikuiskoulutustukea, opintotuen asumislisää, toimeentulotukena maksettavaa toimintarahaa ja matkakorvausta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (556/2005) mukaista ylläpitokorvausta, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaista kulukorvausta, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia eikä lasten kotihoidon tukea.

Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki).

Tarvittavat liitteet:

Palkkalaskelma tai työnantajan palkkatodistus. Kuukausituloihin lisätään 5 %:n lomaraha, ellei asiakas toimita sellaista tositetta, jossa näkyy muun suuruinen lomaraha %-osuus tai tositetta, että työnantaja ei maksa lomarahaa lainkaan. Mikäli tilinauhaa tai palkkatositetta ei ole käytettävissä (uusi työsuhde), toimitetaan arvio kuukausituloista. Arviotietoja käytettäessä tulotiedot on toimitettava jälkikäteen.

Jos kuukausitulot vaihtelevat kuukausittain, palkkatodistus tulee olla viimeksi kuluneen vuoden tuloista.

Jäljennös työmarkkinatukipäätöksestä, päiväraha- ja/tai eläkepäätöksestä.

Päätös lapsen eläkkeestä, eriteltynä jokaisesta iltapäivätoiminnasta olevasta lapsesta.

Sopimusjäljennös tai kuitti saadusta elatusavusta tai elatustuesta, eriteltynä jokaisesta iltapäivätoiminnassa olevasta lapsesta.

Todistus tutkimuksen ja taiteen apurahoista tai stipendeistä.

Tosite muista iltapäivätoimintamaksuun vaikuttavista tuloista ja eduista.

Sopimusjäljennös tai kuitti maksetusta elatusavusta tai elatustuesta.

Tosite joustavasta hoitorahasta.

Opiskelijalta opiskelijatodistus ja todistus opintoetuudesta sekä todistus palkkatuloista opiskelun aikana.

Liike- ja ammatti- sekä maatilatalouden tuloista on esitettävä kirjanpitoon perustuva luotettava selvitys viimeiseltä tilikaudelta, tuloslaskelma ja tase, verotodistus viimeksi vahvistetusta verotuksesta, ennakkoverolaskelma kuluvalle vuodelle ja YEL-päätös. Aloittavan yrittäjän on toimitettava mahdollinen starttirahapäätös ja arvio yritystuloista. Osakeyhtiömuotoisesta yritystoiminnasta on toimitettava palkkatodistus, selvitys pääomatuloista (osinkotuloista) ja luontaiseduista. Tuloselvityksenä käy kirjanpitäjän antama todistus yrittäjän kuukausituloista. Maa- ja metsätalousyrittäjät toimittavat verotodistuksen viimeksi vahvistetusta verotuksesta.

Päätöksen asiakasmaksun poistamisesta tekee opetus- ja kasvatusjohtaja.

Poissaolojen huomioiminen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuissa:

  • Jos oppilas on sairauden takia pois 11 päivää kuukaudessa tai yli sen, peritään puolet kuukausimaksusta.
  • Jos oppilas on sairauden takia pois koko kuukauden, ei peritä maksua lainkaan.
  • Jos oppilas on muusta syystä pois koko kuukauden, peritään puolet maksusta.

Aamu- ja/tai iltapäivätoiminnasta irtisanominen:

Kaupungin toimipaikkojen toiminnasta irtisanominen ilmoitetaan Wilma-viestillä opetustoimistoon Maarit Saranpäälle. Koskelan toimipaikkojen toiminnasta irtisanominen ilmoitetaan ohjaajalle Koskelaan.
Irtisanomisesta tehdään päätös.

Yhteystiedot:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori
Suolahden yhtenäiskoulun vararehtori Sari Valtonen
0400 274 433
sari.valtonen@aanekoski.fi

Laskutus
Toimistosihteeri Maarit Saranpää
puh. 0400 115 661
maarit.saranpaa@aanekoski.fi

Koulunmäen koulu
Koulunmäen yhtenäiskoulun erityislapsille suunnattu iltapäivätoiminta, 040 532 2650
Suolahden yhtenäiskoulun erityislapsille suunnattu iltapäivätoiminta, 0400 115 413

Koskelan Setlementti ry

www.koskelansetlementti.net

Paperisia hakukaavakkeita voi noutaa ap- ja ip-toimipisteistä.
Äänekosken toimipiste, puh. 040 356 8156
Suolahden toimipiste, puh. 040 751 0042

Perusopetus ja koulut